30.5.2014

Ajankohtaista


Juniorigolfia koskeva tiedotus on siirtynyt takaisin seuran etusivulle. Ajankohtaiset tiedotteet löydät myös EGS:n FB-ryhmästä.


Nämä sivut säilyvät passiivisina ja ovat siis yhä luettavissa.
Yleisohjeet löytyvät oikean sivupalkin yläosasta,
kuvat samassa palkissa alempana olevien tunnisteiden avulla.


Erinomaista pelikautta kaikille!




30.3.2014

Muistutus ilmoittautumisesta golfkouluihin


Ilmoittautuminen Herra Hakkaraisen Golfkouluihin
on alkanut maanantaina, 31.3. klo 06.00.
Lomakkeeseen pääset tästä linkistä.

Ohjaajiksi tulevien lapsille on varattu paikka ennakkoon,
heidän osaltaan ei lomaketta tarvitse täyttää.

Paikkoja jäljellä 30.5. klo 19.00:
Golfkoulu 1 - täynnä
Golfkoulu 2 - yksi paikka
Golfkoulu 3 - kahdeksan paikkaa


23.3.2014

Ilmoittautuminen Herra Hakkaraisen Golfkouluihin


Tulevana kesänä järjestetään Espoon Golfseuran kentällä kolme samansisältöistä Herra Hakkaraisen Golfkoulua. Kurssit on tarkoitettu 6 - 13-vuotiaille aloitteleville ja jonkin aikaa harrastaneille lapsille ja nuorille. Golfkoulussa harjoitellaan monipuolisesti golfin lajitaitoja ja vahvistetaan perusliikuntataitoja monipuolisten harjoitusten avulla. Tekniikkaharjoitusten lisäksi kouluissa painotetaan hauskaa yhdessäoloa ja hyvästä harrastuksesta innostumista.

Valmentajina toimivat seuran prot Harri Minkkinen (PGA) ja Jenni Kuosa (ammattilaisgolfari) sekä koulutetut ohjaajat.

Aloittelevat golfarit voivat golfkoulujen jälkeen jatkaa harrastusta viikoittaisissa harjoituksissa, innostuksesta riippuen 1-2 kertaa viikossa. Pidempään pelanneet voivat puolestaan kehittää taitojaan 1-2 kertaa viikossa harjoittelevissa valmennusryhmissä.

Herra Hakkaraisen koulujen ajankohdat ovat:
- Golfkoulu 1, maanantaista perjantaihin, 2.-6.6. klo 09.00-14.00,
- Golfkoulu 2, maanantaista perjantaihin, 9.-13.6. klo 09.00-14.00 ja
- Golfkoulu 3, maanantaista torstaihin, 16.-19.6. klo 9.00-14.00.

Golfkouluihin mahtuu 30 osallistujaa/viikko. Ilmoittautumislomakkeeseen pääset tästä linkistä. Lomake aukeaa maanantaina, 31.3. klo 06.00. Ennakkoilmoittautumisia emme tasapuolisuuden vuoksi ota vastaan.

Ilmoittautuminen on sitova. Mikäli perheen kesäsuunnitelmat muuttuvat, on peruutus tehtävä mahdollisimman pian, jotta vapautuva paikka voidaan antaa jonossa seuraavalle. Osallistuminen kurssille edellyttää maksun suorittamista 16.5. mennessä. Maksuohjeet lähetetään osallistujille sähköpostitse.

Mahdollisiin kysymyksiin vastataan pienellä viiveellä osoitteessa egs.juniorigolf@gmail.com. Puhelimeen emme välttämättä ehdi vastaamaan, mutta sähköpostitse voitte tarvittaessa jättää myös soittopyynnön. 

Tästä linkistä pääset lukemaan viime kesän ohjeistusta golfkoululaisille. Päivityksenä tulevalle kesälle tulevat päivämäärät, koulujen venyminen kolmesta viisi- ja nelipäiväisiksi sekä osallistujamäärän nostaminen kolmeenkymmeneen. 





17.3.2014

Wanted: vapaaehtoisia ohjaajia junnutiimiin


Kevät ja golfkesä lähestyvät pikkuhiljaa, ja olemme jo vauhdilla suunnittelemassa tulevan kesän ohjelmaa Espoon Golfseurassa. Tarkoituksenamme on tarjota lapsille ja nuorille entistä tasokkaampia ja monipuolisempia harjoituksia kesällä, mahdollisimman pienillä osallistumismaksuilla. Tästä syystä etsimme vapaaehtoisia mukaan toimintaan. 
Tarkoituksena on saada mukaan uusia junnuohjaajia, jotka pystyvät auttamaan sekä kesän golfkouluissa että valmennusryhmissä. Jokainen talkootunti, jonka golfin parissa vietämme, antaa usealle innokkaalle golfarille mahdollisuuden nauttia hyvästä harrastuksesta mukavassa seurassa, hienolla kentällä. 
Kiinnostuneille uusille sekä aiemmin mukana olleille ohjaajille annamme koulutuksen, sekä Etelä-Suomen liikunnan järjestämän Urheilukoulun ohjaajakurssin että Golfliiton järjestämän Juniorigolfohjaajakoulutuksen. 
Apuohjaajan ei tarvitse itse olla huippupelaaja, golftausta sekä lasten ja nuorten kanssa viihtyminen riittävät. Pro Jenni Kuosalla on päävastuu harjoituksista yhdessä pro Harri Minkkisen kanssa. 
Emme myöskään vaadi koko kesän sitoutumista, vaan tarkoituksena on jakaa vastuuta mahdollisimman paljon ja pyrkiä ottamaan jokaisen toiveet huomioon. Myös muiden lajien osaamisesta on apua, sillä harjoitukset tulevat olemaan varsin monipuolisia.
Mikäli kiinnostuit EGS:n junioritiimiin liittymisestä, ilmoittautudu Jennille mahdollisimman pikaisesti sähköpostitse osoitteeseen jenni@jennikuosa.fi tai puhelimitse gsm 0400 479152. 
Viestiä saa myös mielellään jakaa.


 

Ennakkotietoa kesän golfkouluista


EGS:n golfkoulut 6-13-vuotiaille uudistuvat. Tulevasta kesästä 2014 lähtien aloittelevat ja jo jonkin aikaa pelaanneet harrastajat pääsevät mukaan Herra Hakkaraisen Golfkouluun.

Golfkouluviikot ajoittuvat kesäkuun kolmelle ensimmäiselle viikolle. Kaksi ensimmäistä golfkoulua ovat viisipäiväisiä, juhannusviikon koulu puolestaan neljän päivän mittainen. Harjoittelu alkaa joka päivä klo 9.00 ja päättyy klo 14.00.

Golfkoulut 1 ja 2 maksavat 195 €, golfkoulu 3 175 €. Hintaan sisältyy opetus kahden pron ja usean koulutetun ohjaajan opastuksessa, ruokailu sekä välineiden käyttö ja vakuutus koulun ajan. Lisäksi osallistujat saavat Herra Hakkaraisen golfkoulupaidan, kivoja kavereita, hauskaa tekemistä ja uuden, mielenkiintoisen harrastuksen.

Golfkoulun jälkeen on mahdollisuus jatkaa harrastusta EGS:n valmennusryhmissä 1-2 kertaa viikossa.

Tarkemmat tiedot ja ilmoittautumisohjeet löydät näiltä sivuilta tämän viikon aikana.